top of page

Rikkoutunut tukivarsi maksoi Heikkilälle aikaa Ruotsin MM-rallissa



Mikko Heikkilä jatkaa Ruotsin MM-rallin viidennellä sijalla kolmen ajopäivän jälkeen. Lauantaipäivä alkoi lupaavasti erikoiskoevoitolla, mutta ongelmat päivän loppua kohden maksoivat Toyota-kuljettajalle aikaa. Kilpailussa ajetaan vielä kolme erikoiskoetta.

 

TGS Motorsportin Toyota GR Yaris Rally2 -autoa kuljettava Mikko Heikkilä kartanlukijansa Kristian Temosen kanssa ovat Ruotsin MM-rallin WRC2-luokassa viidentenä kolmen ajopäivän jälkeen. Heikkilä pysyi kärjen vauhdissa suurimman osan päivästä, mutta epäonni lauantai-illan erikoiskokeilla maksoi nurmijärveläiskuljettajalle aikaa. 

 

Lauantaihin viidenneltä sijalta startannut Heikkilä aloitti aamun kolmanneksi nopeimmalla ajalla ja jatkoi hyviä otteita ottamalla kilpailun ensimmäisen erikoiskoevoittonsa erikoiskokeella 10. Ero podiumiin oli päivähuoltoon tultaessa kaventunut, ja toiselle lenkille lähdettiin ajamaan edellä ajavia takaa.

 

-Teimme iltahuollossa muutoksia auton säätöihin ja ne osoittautuivat olevan oikeaan suuntaan. Auto tuntuu nyt todella hyvältä, nyt kun jättäisi virheet pois niin aikoihin voisi olla kokonaisuudessaan tyytyväisiä. Tällä hetkellä fiilikset ovat edelleen vaihtelevat, Heikkilä kommentoi päivähuollossa.

 

Päivän toisella lenkillä epäonni astui peliin. Kärkiaikojen tahtia ajanut Heikkilä hävisi aikaa ongelmien myötä erikoiskokeilla 14 ja 15.

 

-Päivän viimeisellä metsäpätkällä moottorista hävisi tehoja, mutta väliajat tuntuivat siihen nähden ihan hyviltä. Pari kilometriä ennen maalia osuimme linjalla olleeseen isoon kiveen, joka rikkoi renkaan ja väänsi etutukivarren. Auto oli aika vekkuli ajaa, kun ratti osoitti ihan eri suuntaan kuin keula, ja päivän päättäneellä yleisöpätkällä tukivarsi lopulta katkesi ja nilkuttelimme maaliin, Heikkilä harmitteli.

 

Rallin päätöspäivänä sunnuntaina ohjelmassa on hieman yli 60 erikoiskoekilometriä. Vaikka ero edellä ajaviin kasvoi lauantai-iltana, Heikkilä pyrkii pitämään vauhtia yllä myös sunnuntain kolmella erikoiskokeella.

 

-Kilpailutilanne vaikuttaisi olevan vähän mennyttä, eroa ehti tulla aika paljon. Koitetaan kuitenkin tulla minkä keretään huomenna ja katsotaan maalissa, mihin se riittää. Ajaminen on ollut mukavaa ja auto tuntuu nyt hyvältä, harmi että piti käydä näin, Heikkilä päättää.

 

Ruotsin MM-ralli jatkuu sunnuntaina 18.2. kolmella  erikoiskokeella ja 61,08 erikoiskoekilometrillä. Päivä käynnistyy 8:47 Suomen aikaa ja päättyy noin kello 14:00. Kilpailua voi seurata suorana Rally.tv:n verkkosivuston, Rally TV -applikaation, sekä MTV Katsomo+ Urheilu -suoratoistopalvelun kautta. MTV3 näyttää rallin päätöserikoiskokeen suorana kello 13:15 alkaen.

 

Tilanne WRC2-luokassa EK15/18:

 

1.Oliver Solberg SWE 2:07:53,1 Skoda Fabia RS Rally2

2. Georg Linnamäe EST +1:14,0 Toyota GR Yaris Rally2

3. Sami Pajari FIN +1:14,2 Toyota GR Yaris Rally2

4. Roope Korhonen FIN +1:34,0 Toyota GR Yaris Rally2

5. Mikko Heikkilä FIN +1:50,1 Toyota GR Yaris Rally2

 

Ruotsin MM-rallin aikataulu (Suomen aikaa)

 

Sunnuntai 18.2. – 61,08 km

08:27 EK16 – Västervik 1 25,50 km

11:03 EK17 – Västervik 2 25,50 km

13:15 EK18 – Umeå 2 Power Stage 10,08 km


30 views0 comments

댓글


bottom of page