Mikko Heikkilä on toisena Arctic Lapland Rallyn ensimmäisen ajopäivän jälkeen. TGS Motorsportin Toyotalla ensimmäistä kilpailuaan ajava Heikkilä oli koko päivän ajan nopein Toyota-kuljettaja, ja eroa kärkeen on vain 5,2 sekuntia. Lauantain päätöspäivänä ajetaan seitsemän erikoiskoetta ja 124,45 erikoiskoekilometriä.
Mikko Heikkilä on kartanlukijansa Kristian Temosen kanssa Arctic Lapland Rallyn toisena ensimmäisen ajopäivän jälkeen. TGS Motorsportin ajattamalla uudella Toyota GR Yaris Rally2:lla ensimmäistä kertaa kilpaileva Heikkilä piti kärkivauhtia yllä koko päivän, ja yötauolle tultaessa Ruotsin MM-ralliin valmistautuva Michelin-kuljettaja on SM1-luokan toisena.
Aamupäivän lenkin Heikkilä aloitti totutellen uuteen ajokkiinsa. Kolmanneksi ja neljänneksi nopeimmat ajat aivan kärjen kannoilla petasivat loistavaa iskun paikkaa loppupäivän kolmelle erikoiskokeelle. Huoltotauolle tultaessa Heikkilä oli kilpailussa kolmantena.
-Ajaminen on vähän totuttelua vielä, mutta suhteellisen puhdas suoritus. Keula on vähän levoton, mutta ei lähdetä tekemään säätöjä huollossa vaan koitetaan totutella tuohon. Aittajärvellä tiet olivat aivan loistavassa kunnossa, katsotaan miltä seuraavalla lenkillä näyttää, Heikkilä kommentoi avauslenkin päätteeksi.
Päivähuollon jälkeiselle lenkille Heikkilä lähti nostamaan osakkeitaan voittotaistelussa, ja pohja-aika kolmannelle erikoiskokeelle nostikin nurmijärveläiskuljettajan kilpailun kärkeen. Seuraavalla erikoiskokeella Heikkilä joutui taipumaan, ja yötauolle tultaessa Heikkilä on SM1-luokassa toisena. Eroa kärkeen on vain 5,2 sekuntia.
-Positiivisen puolella ollaan, mutta olisi voinut tietenkin mennä paremminkin. Toki jossittelemalla on helppoa napsia sekunteja jälkikäteen. Ero on ajettavissa kiinni ja niin on tarkoituskin. Säädöt eivät ole ihan mieleiseni, mutta tässä kohtaa keskitytään ajamaan kilpaa eikä testaamaan. Michelinin renkaat ovat purreet todella hyvin koko päivän ajan, ja uusia renkaita on hyvin jäljellä huomisen erikoiskokeille, Heikkilä summaa perjantaipäiväänsä.
Arctic Lapland Rally jatkuu launtaina 3.2. seitsemällä erikoiskokeella ja 124,45 erikoiskoekilometrillä.
Arctic Lapland Rallyn tilanne EK5/12:
1. Teemu Asunmaa 38:57,0 Skoda Fabia RS Rally2
2. Mikko Heikkilä +5,2 Toyota GR Yaris Rally2
3. Roope Korhonen +18,4 Toyota GR Yaris Rally2
4. Nikolay Gryazin +25,1 Citroen C3 Rally2
5. Benjamin Korhola +30,9 Hyundai i20 N Rally2
Arctic Lapland Rallyn aikataulu
lauantai 3.2. – 124,45 km
08:43 EK6 – Aittajärvi 2 – 24,18 km
09:46 EK7 – Siikakämä – 26,15 km
10:59 EK8 – Ounasvaara – 1,65 km
14:02 EK9 – Sarriojärvi 1 – 32,00 km
16:05 EK10 – Patovaara – 7,28 km
16:38 EK11 – Kemijärvi – 2,40 km
17:41 EK12 – Sarriojärvi 2 – 32,00 km
20:16 Maali – Lordinaukio - Rovaniemi
コメント