
Mikko Heikkilä käynnistää kilpailukautensa 2025 Ruotsin MM-rallista. Kovatasoisessa WRC2-luokassa tällä kaudella kilpaileva nurmijärveläiskuljettaja lähtee hakemaan kauden avauksesta hyvää pistesaldoa yhdessä TGS Motorsportin kanssa.
Nurmijärveläinen kilpa-autoilija Mikko Heikkilä käynnistää uransa ensimmäisen täyden rallin MM-sarjan kautensa Ruotsin rallista tulevana viikonloppuna. Kovatasoisessa WRC2-luokassa TGS Motorsportin Skodalla yhdessä kartanlukija Kristian Temosen kanssa kilpaileva Heikkilä lähtee kauteen viime kauden Ruotsin rallin opeilla. Viime vuonna Heikkilä ajoi luokassa viidenneksi, ja tänä vuonna tavoitteena on parantaa vuoden takaisesta.
-Tunnelma on odottava, ja Ruotsiin on mukava lähteä. Testit sujuivat hyvin, ja auto osui aika lailla saman tien käteen pienen tauon jälkeen. Oli kyllä mukavaa ajaa pitkästä aikaa TGS:n kanssa, ja tuntuu että tiimikin on innoissaan projektista, Heikkilä hymyilee.
Neljäpäiväinen kilpailu käynnistyy torstaina ja sisältää yhteensä 300 erikoiskoekilometriä. Uumajan alueella ajettavan kilpailun reitti on Heikkilälle osittain tuttua, mutta myös uutta tietä mahtuu kilpailuviikonloppuun.
-Reitti näytti mukavalta järjestäjien videoiden perusteella sekä ensimmäisen nuotituspäivän jälkeen. Muutama pätkä on uutta, mutta jonkin verran on myös tuttua viime vuodelta. Uudet pätkät vaikuttavat mielenkiintoisilta, ja odotan myös miten uusi rengas toimii pitkillä vedoilla, numerolla 25 matkaan lähtevä Heikkilä analysoi.
Heikkilällä on suunnitelmissa WRC2-luokan täysi kausi, eli kuusi pisteitä kartuttavaa osakilpailua. Vaikka sarjasijoitus on mielessä, ei kova taso jätä taktikoinnille tai varmistelulle paljolti sijaa.
-Tietysti molempia, sarjapisteitä sekä yksittäisiä tuloksia, tulee ajateltua. Pisteet pidetään mielessä kun ohjelmassa on enemmän kisoja, mutta samaan aikaan kiinnostaa vähintään yhtä paljon näyttää omaa vauhtia. Kyllähän ne kulkevat käsi kädessä; ne jotka pärjäävät pitävät kaasun pohjassa ja keräävät eniten pisteitä, joten himmailemaan ei ruveta, Heikkilä päättää.
72. Rally Sweden ajetaan Ruotsin Uumajassa 13.-16.2. Kilpailu sisältää 18 erikoiskoetta ja 300,22 erikoiskoekilometriä. Kilpailua voi seurata suorana lähetyksenä Rally.tv- ja MTV Katsomo+ -palveluiden kautta.
Ruotsin MM-rallin aikataulu (paikallista aikaa GMT+1)
Torstai 13.2. – 5,16 km
09:01 Shakedown – Umeå City 3,44 km
18:40 Lähtö – Red Barn Arena
19:05 EK1 – Umeå Sprint 1 5,16 km
Perjantai 14.2. – 124,32 km
09:18 EK2 – Bygdsiljum 1 28,27 km
10:19 EK3 – Andersvattnet 1 20,51 km
11:27 EK4 – Bäck 1 10,80 km
14:48 EK5 – Bygdsiljum 2 28,27 km
15:49 EK6 – Andersvattnet 2 20,51 km
16:57 EK7 – Bäck 2 10,80 km
19:05 EK8 – Umeå Sprint 2 5,16 km
Lauantai 15.2. – 101,96 km
09:10 EK9 – Vännäs 1 15,65 km
10:56 EK10 – Sarjöliden 1 14,23 km
11:08 EK11 – Kolksele 1 16,06 km
14:10 EK12 – Vännäs 2 15,65 km
15:05 EK13 – Sarjöliden 2 14,23 km
16:08 EK14 – Kolksele 2 16,06 km
18:05 EK15 – Umeå 1 10,08 km
Sunnuntai 16.2. – 68,78 km
07:27 EK16 – Västervik 1 29,35 km
09:57 EK17 – Västervik 2 29,35 km
12:15 EK18 – Umeå 2 10,08 km
Comments