Mikko Heikkilä kilpailee tulevana viikonloppuna Espanjassa Rally Ciudad de Granadassa. Kolmatta kertaa kilpailuun kutsuttu Heikkilä lähtee hallitsevana voittajana Granadaan allaan edellisen sukupolven Skoda Fabia.
Mikko Heikkilä ja kartanlukija Kristian Temonen lähtevät Suomen syksyä pakoon Espanjan auringon alle, sillä kaksikko sai kutsun Rally Ciudad de Granadaan. Kolmatta kertaa kutsuvieraana kilpailevalla nurmijärveläiskuljettajalla on paluu vanhaan toimistoon, sillä alla on tuttua kalustoa aiemmilta kilpakausilta.
-Testiä ei päästä ajamaan mutta auto on vanha tuttu Skoda Fabia Rally2 Evo, jolla on ajeltu niin Suomessa kuin muuallakin. Tiimillä on varmasti jotain hajua säädöistä ja itsekin pystyy ehkä ulkomuistista kertomaan minkälaista haetaan. Laitetaan ne mitkä kuulostavat hyvältä ja katsotaan miltä tuntuu shakedownissa, Heikkilä avaa.
Granadan vuoristoiset soratiet maistuivat Heikkilälle viime vuonna, ja samaa on luvassa myös tänä vuonna. Nurmijärveläiskuljettaja toivottaakin erilaisen tienpinnan tervetulleeksi.
-Reitille mahtuu kapeaa ja hidastakin osuutta, mutta pääsääntöisesti hauskaa ja hyväpintaista polkua. Toki vähän kivisempää kuin mihin on totuttu, muttei mitään kivilouhosta kuitenkaan. Erikoispiirteenä on nuotitus, sillä erikoiskokeet saa nuotittaa vain kerran eikä niitä voi sen tähden tarkistaa. Vähän eksoottista meille, mutta toki tuttua viime ja edellisvuodelta, Heikkilä kertoo.
Luvassa on kovatasoinen osanotto, ja Heikkilä pääseekin ajamaan kilpaa pitkäaikaisen EM-sarjan kilpakumppaninsa kanssa. Viimeinen puristus kuitenkin jätetään kotiin, vaikkei mitään olla antamassa ilmaiseksi.
-Pärjäämään tottakai lähdetään, viime vuoden kisa voitettiin ja tavoite tälle vuodelle on sama. Toki taso on tänä vuonna kovempi, kun Martins Sesks tulee ajamaan meidän luokkaan. Myös Thierry Neuville ajaa Rally1-autolla, joten yleiskilpailun voitosta tuskin ajetaan. Ihan sitä viimeistä lyöntiä kuitenkaan ei ehkä kannata ottaa mukaan. Onhan se hienoa saada kutsu kilpailemaan, varsinkin kun kilpailu on hyvin järjestetty ja yleisöä on runsaasti. Suuret kiitokset siis rallin järjestäjille kutsusta, Heikkilä kiittelee.
Rally Ciudad de Granada kilpaillaan 13.-14.9. Kilpailu sisältää 9 erikoiskoetta ja 101,92 erikoiskoekilometriä. Kilpailua voi seurata rallin sivuilta https://www.rallyeciudaddegranada.es
Rally Ciudad de Granadan aikataulu
Perjantai 13.9.
20:30 Lähtö
20:35 EK1 – 1,30 km
Lauantai 14.9.
08:03 EK2 – 11,79 km
08:34 EK3 – 13,72 km
10:28 EK4 – 11,79 km
10:59 EK5 – 13,72 km
14:53 EK6 – 12,30 km
15:28 EK7 – 12,50 km
18:18 EK8 – 12,30 km
18:53 EK9 – 12,50 km
20:03 Maali
Comments