Mikko Heikkilä kilpailee tulevana viikonloppuna rallin EM-sarjan kauden neljännessä osakilpailussa, Delfi Rally Estoniassa. Kauden edellisessä osakilpailussa Ruotsissa toiseksi ajanut Heikkilä lähtee hakemaan jatkoa Ruotsin onnistumiselleen.
Mikko Heikkilä ja kartanlukija Kristian Temonen lähtevät Virossa ajettavaan Delfi Rally Estoniaan hakemaan jatkoa vahvalle ajolleen Ruotsin EM-rallissa, joka palkitsi kaksikon EM-kauden ensimmäisellä podium-sijalla. Italialaisen Step Five Motorsportin Toyota GR Yaris Rally2 -autolla kilpaileva nurmijärveläiskuljettaja kilpaili Virossa viimeksi vuonna 2021 kilpailun ollessa tuolloin osa MM-kalenteria. Otepään alueella ajettava kilpailu eroaa kuitenkin merkittävästi reitiltään kolmen vuoden takaisesta MM-osakilpailusta, jossa Heikkilä sijoittui WRC3-luokan kolmanneksi.
-Hirveästi ei ole samaa reittiä kuin vuonna -21, mutta en muistaisi siitä juuri mitään eikä sitä ole syytä muistellakaan. Reittivideoiden perusteella luvassa on monenlaista tietä, hidasta ja nopeaa, leveää ja kapeampaa. Nuotituksen jälkeen nähdään reitti paremmin kokonaisuutena, mutta ihan hyvännäköistä polkua on luvassa. Taso on aina ollut täällä kovaa, ja saadaan ajaa tosissaan kilpaa niin sarjan vakituisten kiertäjien kuin paikallistenkin kavereiden kanssa. Ei kuitenkaan vaikuta meidän tekemiseen ja on vain positiivista, että taso on kova ja kilpailijoita on paljon, Heikkilä kertoo.
Juhannusta edeltävällä viikolla ajettu Ruotsin EM-ralli oli Heikkilälle likimain ongelmaton, ja auto sopi Toyota-kuljettajan käteen loistavasti. Viron osakilpailua edeltävien testien tarkoituksena hienosäätää tiettyjä asioita paikallisia olosuhteita vastaavammiksi.
-Reitin pitäisi sopia autolle hyvin. Koitetaan hakea testeissä muutamia juttuja mitä huomattiin Ruotsissa, ja pyritään parantamaan niitä. En usko, että autoon tarvitsee tehdä mitään isoja muutoksia. Pientä hienosäätöä vastaamaan hiekan ja tienpinnan eroja sekä todennäköisesti urittuvampia teitä, Heikkilä analysoi.
Kilpailuviikolla vahvistui myös Heikkilän kalenterin seuraavat kaksi osakilpailua nurmijärveläisen osallistuessa Suomen MM-rallin lisäksi Latvian MM-osakilpailuun.
-Todella hieno juttu, että meillä on mahdollisuus ajaa Latvian ja Suomen MM-rallit ja siitä iso kiitos yhteistyökumppaneillemme. Toivottavasti ei tule mitään harmeja ja saadaan ajettua kaikki kolme kilpailua. Himmailemaan ei kuitenkaan lähdetä mihinkään vaan ajetaan kaasu pohjassa joka ralli, turha lähteä mihinkään kisaan jos ei ole tarkoituksena ajaa kovaa, Heikkilä lupaa.
Delfi Rally Estonia ajetaan Otepään alueella Virossa 5.-7.7. Kilpailu sisältää 14 erikoiskoetta ja 187,64 erikoiskoekilometriä. Kilpailua voi seurata Rally.tv suoratoistopalvelun kautta sekä MTV Katsomo Plus -palvelun kautta.
Delfi Rally Estonian aikataulu
Perjantai 5.7. – 1,48 km
19:35 EK1 – Tartu Vald 1 - 1,48 km
Lauantai 6.7. – 117,90 km
08:04 EK2 – Raanitsa 1 - 21,45 km
09:02 EK3 – Karaski 1 - 11,97 km
10:50 EK4 – Raanitsa 2 - 21,45 km
11:48 EK5 – Karaski 2 - 11,97 km
14:08 EK6 – Kanepi 1 - 10,04 km
15:31 EK7 – Maekula 1 - 14,68 km
17:19 EK8 – Kanepi 2 - 10,04 km
18:42 EK9 – Maekula 2 - 14,68 km
20:00 EK10 – Elva Linn - 1,56 km
Sunnuntai 7.7. – 68,32 km
09:34 EK11 – Otepää 1 - 12,85 km
10:35 EK12 – Kambja 1 - 21,31 km
12:56 EK13 – Otepää 2 - 12,85 km
15:05 EK14 – Kambja 2 - 21,31 km Power Stage
Comments